Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino

Nocturne

Hark! My ears are catching corncrake’s clicking,
Silver moonlight shines on cobhead corn;
Summer evening’s blessing me, enriching,
Valley’s wreaths of smoky slash and burn.
Neither joying I, nor grieve I, mournful;
But for forest’s darkness am I yearnful,
Rose-gilt clouds the day’s protracted ending,
Windy sleeping hill o’er all extending,
Fragrant twinflower, shortening, lingering shade;
These the things from which my heart-song’s made.

Lady June-July, for you I’m singing,
Great the silence of my ardent heart,
Merry music make, for faith is mounting,
Verdant wreath of oak eternal start.
Foolish errands now I’ll make no longer,
Fortune blessed hands will grasp the stronger;
Rippled pool of circles now decreasing;
Time has ceased and weathervane is sleeping;
Stretches road at twilit end of day,
Bound for home unknown, I take its way.

Eino Leino

Translation by Rupert Moreton